sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Haaveilua kasvihuoneesta

 #Suuntanaomavaraisuus2021 -yhteispostaus toukokuulle, jota luotsaavat Tsajujen Satu  ja Korkealan Heikki 


Meillä on pihalla pieni 9m2 kasvihuone. Mutta. Kovasti hinkuan meille tuollasita 24m2 tuotantokasvihuoneen pätkää, johon saisi vaikka ja mitä ihanaa kasvamaan =).Pieni kasvihuone on kiva, mutta jälkiviisaana jo 10 vuotta tuota katselleena isompi olisi ollut parempi. Pienen kasvihuoneen ilmasto muuttuu nopeasti ulkoilman mukaan, ison tasaa enemmän. Lisäksi vaatimukset ja halut kasvukauden pidentämiseen ovat kasvaneet, joten seuraavaksi (puiden kaadon jälkeen) josaain kohtaa kasvihuone hypännee to do- listalle =).

Meidän porukalle olisi isompi ollut ehdottomasti tarpeen. 


Piha alkaa pikkuhiljaa heräilemään, sipulit on ostettu, kasvimaalle menee echineaa kasvamaan, maa-artisokat vaatisivat hetken huomiota ja lievästi kettuuntuneena katselin viime syksyisiä lisäyksiä mansikasta, niin näyttää siltä että kovin moni ei selvinnyt talvesta... Gräh, no katsellaan nyt vielä hetki josko sieltä jotain nousisi. Edit. asiaa tarkasteltu ja nousee sieltä jotain, mutta peuran kerpeleet ovat ilmeisesti kerinneet ottaa omansa, joten täydennystä tarvitaan.


Muut yhteispostaukseen osallistujat:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kasvihuoneikkunoista/

Apilan kukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-5-kasvihuone/

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/05/kasvihuoneunelmia.html

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2021.html

Toivola puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/05/haavelua-kasvihuoneesta.html

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/05/toukokuu-2021.html

Urban farming kotitarveviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/05/kausarin-halpa-mutta-toimiva-versio.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/05/nayton-paikka.html

Keittiössä, kotona ja puutarhassa https://blogit.meillakotona.fi/keittiossakotonajapuutarhassa/suuntana-omavaraisuus-kasvihuone/

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/05/siemenet-valmiina-kevaan-kylvoihin.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/?p=4858

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21188

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2021/05/omavaraisuutta-vuodelle-2021-toukokuu.html

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kasvihuoneet.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Caramellia https://caramellia.fi/toukokuu-2021/

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/05/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-3.html

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2021/05/03/kasvihuone-vai-ei-kasvihuonetta-jahkailun-ennatyksia/

Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=755

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-5.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/kasvit-niin-huoneessa-kuin-pihalla-toteutuneet-ja-haaveissa/

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=681

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/05/03/toukokuu-21-kasvihuone/

Haaveilua kasvihuoneesta

 #Suuntanaomavaraisuus2021 -yhteispostaus toukokuulle, jota luotsaavat Tsajujen Satu    ja Korkealan Heikki  Meillä on pihalla pieni 9m2 kas...